Roman Schatz Suomesta rakkaudella




старонка1/4
Дата канвертавання27.04.2016
Памер166.12 Kb.
  1   2   3   4
Roman Schatz

Suomesta rakkaudella


Tästä kirjasta

Tämä tuleva lukukokemuksesi on kokoelma pakinoita suomalaisuudesta. Tulin Suomeen vuonna 1986, sillä olin korviani myöten rakastunut opiskelu-kaupunkini Länsi-Berliinin metroasemalla tapaamaani vaaleaverikköön. Aion nyt olla rehellinen: Kyllä, olen monesti kysynyt itseltäni (etenkin talvisaikaan): "Miksi sen piti olla juuri suomalainen nainen? Eikö mitenkään vaikka brasilialainen?"

Samban ja auringonpaisteen ilmiselvästä puutteesta huolimatta jäin Suomeen, löysin töitä, menin naimisiin ja opettelin kielen. Ulkomaalaiset kyllä tietävät, ettei viimeksi mainittu ole mikään ihan helppo juttu -mutta varmasti sitäkin palkitsevampi. Jos vielä painitte Suomen kielen kanssa, älkää antako periksi: se on rikas ja kaunis kieli, ja jos tosiaan haluatte luoda täällä siteitä ihmisiin, sitä on yksinkertaisesti pakko osata.

Tänään olen kahden upean lapsen onnellisesti eronnut isä. He ovat molemmat vaaleita, Suomessa syntyneitä, kaksikielisiä kahden maan kansalaisia. He ovat minun henkilökohtainen Euroopan Unionini.

Vuosien myötä minusta on Suomessa sukeutunut julkinen hahmo. Koulutukseltani olen kieltenopettaja, ja olen useita vuosia työskennellyt YLEdle kirjoittaen, tuottaen, juontaen ja ohjaten TV:n kielikursseja ja matkailuohjelmia. Lopulta sain jopa oman show:n juonnettavakseni - suomeksi. Olen kirjoittanut kirjoja Suomesta, oppikirjoja suomalaisnuorille, kääntänyt koko joukon suomalaisia tekstejä ja tehnyt parhaani mukaan tätä maata tunnetuksi muualla maailmassa, etupäässä Keski-Euroopassa. Nyt, lähes kahden vuosikymmenen jälkeen, olen enemmän tai vähemmän julkkis.

"Älä pure kättä, joka sinua ruokkii", sanotaan. Ei aikomustakaan. Teille, jotka ette vielä viestiä ymmärtäneet: Rakastan Suomea, enkä häpeä sitä myöntää. Suomen vuosinani olen saunonut tuhansia kertoja, juhlinut vaput ja juhannukset, kuluttanut kesäni kor-pimökeissä kaukana sivistyneestä maailmasta, oppinut täällä yhtä ja toista, tavannut paljon ihmisiä, tehnyt kovasti töitä ja saanut joitain erittäin hyviä ystäviä. Suomella on ollut minuun oikein terveellinen vaikutus. Se on rauhoittanut menoani, avartanut horisonttia, opettanut tarkastelemaan asioita toiseltakin kantilta ja auttanut ymmärtämään, että maailman napa voi sijaita missä tahansa. Se on opettanut minulle myös jotain tärkeää itsestäni: Länsi-Saksasta muuttaessani jätin koko joukon ongelmia taakseni. Pian tänne tultuani tajusin, että osa ongelmista oli seurannut mukanani. Niinpä ensimmäistä kertaa elämässäni tajusin, mitkä pulmistani olivat ympäristön ja mitkä omia ai-kaansaannoksiani.

Tulin tänne nuorena aikuisena valmiina kantamaan korteni kekoon kansallisen hyvinvoinnin puolesta. Saapumiseni jälkeen olen maksanut huikeat määrät veroja palkoistani tukien suomalaista yhteiskuntaa, vaikkei se ole ikinä investoinut senttiäkään koulutukseeni.

Näin ollen tunnen oikeudekseni ja velvollisuudekseni jakaa kokemuksiani tässä eksoottisessa maassa muiden, niin suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin kanssa.

Miksi kutsutaan ihmistä, jonka pakkomielteenä on polttaa kaikki näkemänsä? Pyromaaniksi. Miksi kutsutaan ihmistä, jonka pakkomielteenä on varastaa? Kleptomaaniksi. Entä miksi kutsutaan sellaista, joka sekä polttaa että varastaa? Germaaniksi.

Suomeen muutettuani olen saanut kuulla kaskun jos toisenkin maanmiehistäni saksalaisista. Useasti suomalaiset ovat udelleet, josko sattuisin tietämään, mikä onkaan se maailman ohuin kirja. Saksalainen vitsikirja. No niin ihmiset, itsepä tätä kerjäsitte! Tässä teille nyt annos saksalaista huumoria, ja Suomesta koko hoito.

Paras tapa kuvailla kirjaa lienee siteerata suomalaista sananlaskua: Rakkaudestahan se hevonenkin potkii. Tämä kirja ei pyri loukkaamaan tai suututtamaan ketään. Sen on tarkoitus viihdyttää niin täällä asuvia kulttuurisokista kärsiviä ulkomaalaisia kuin hyvällä itsetunnolla varustettuja, terveeseen itseironiaan kykeneviä suomalaisia.


Huonosti sulavaa mutta terveellistä

Venäjällä on Siperia. Yhdysvalloilla on Alaska. Euroopalla on Suomi.

Uusien tulokkaiden silmissä Suomi vaikuttaa ihan normaalilta, kauniilta, kalliilta pikku maalta. No valo ja värit nyt ovat erilaisia, erityisesti kesäisin. Talvella valoa ei liiemmälti ole.

Mutta jokin muukin on täällä toisin. Kestää hetken ennen kuin tajuaa, mikä se on: ihmiset.

He eivät katso silmiin. He eivät ikinä tervehdi tuntemattomia. He inhoavat tyhjänpäiväistä jutustelua. He eivät koskaan keskeytä puhettasi - vaikuttaa siltä, etteivät he kuuntele. Sanopa jotain mukavaa heidän vaatteistaan, ja he kertovat, kuinka halpoja ne ryysyt oikeasti olivat. Hymyile ohikulkijoille, ja he pitävät sinua uskonnollisena fanaatikkona, huumehörhönä, homona, itämaisen mattojen kaupittelijana tai kaikkina edellä mainituista.



Etkö usko? Kokeile itse: menepä tavarataloon ja vietä tovi hississä. Hymyile, katso ihmisiä silmiin ja juttele niitä näitä. Näet, kuinka heidän pulssinsa kiihtyy ja otsalle kirpoaa hiki.

Toisaalta he saattavat kutsua sinut kesämökilleen saunomaan. Se tarkoittaa, että riisuudutaan alasti ja vedetään kaveriporukassa ruhtinaalliset kännit. Suomalaisista on paha mennä kertomaan vihaavatko vai rakastavatko he sinua.

Salaisuus on yksinkertainen. Suomalainen kohte-liaisuuskäsite on erilainen kuin muissa maissa yleensä. Useimmissa muissa kulttuureissa kommunikointia pidetään kohteliaana. Suomessa on kohteliasta jättää ihmiset rauhaan.

Miksi kiusata muita vitseillä maanantaiaamuna? Heillä on jo muutenkin tarpeeksi vaikeaa, ihan niin kuin itselläsi.

Miksi kysyä kaverilta miten lapset voivat? Kyllä hän kertoisi jos heillä joku hätä olisi, onhan hän kaverisi.

Miksi istua tyhjässä ratikassa jonkun viereen juttelemaan, kun kaikki voisivat matkustaa hiljaa ja rauhassa?

Miksi soittaa yllättäen ovikelloa, kun voisit ihan hyvin soittaa päivää paria aiemmin ja ilmoittaa tulostasi?

Jos satut tulemaan sadan miljoonan asukkaan maasta, puhut todennäköisesti kymmenkertaisesti sen minkä keskivertosuomalainen. Ota siis rauhallisesti tai kulutat hänet äkkiä loppuun. Ehkä myös seisot ihan liian lähellä ihmisiä. Anna sellaiset 70 senttiä tilaa, niin he tuntevat olonsa turvalliseksi. Ja oletko muuten huomannut, että useimmat suomalaiset osaavat puhua sisäänpäin hengittäessään?

Suomalaisessa elämäntavassa piilee viisautta: "Elämä on epävarmaa, aloita siis jälkiruoasta."

He elävät vihamielisessä ympäristössä vihollisten ympäröimänä ristinään kieli, jota muut elävät olennot tuskin koskaan oppivat... Tästä huolimatta he rakastavat maataan. Ja rakastavat sen vihaamista. Ole sinä silti varovainen: älä erehdy vastaamaan myöntävästi kysymykseen "Eikä täällä olekin kamalaa?" Sinun oletetaan rakastuvan Suomeen.

Todennäköisesti niin käykin. Minä ainakin tein niin. Suomalaiset katsos, he ovat oikeastaan... he ovat... Sanotaan, että vähän erilaisia kuin keskiver-totyypit. Ikään kuin täyttä tavaraa, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Niin kuin se tumma leipä, jossa on reikä keskellä. Huonosti sulavaa, mutta terveellistä.

Ja he ovat ikikiitollisia, kun joku puhuu heistä. Joten ei kun menoksi...
A:sta Oihön

Yleensä kielet näyttävät ja kuulostavat takaperin hassuilta. Suomi on siitä suloinen, että se tekee sitä etuperinkin. Eksoottinen kirjainsekoitus vaikuttaa ensi silmäyksellä siltä, että joku on vahingossa istahtanut näppäimistön päälle. Täysin sattumanvaraista sillisaksaa ja siansalaattia, johon on käytetty tolkuton määrä äitä, öitä ja yitä. Aakkoset alkavat a:sta, kuten pitääkin, mutta loppuvat ö:hön. Suosikkikirjai-meni on muuten y. Omissa aakkosissani sitä ei käytetä juuri koskaan, suomen kieli taas yllättää ylenpalttisella y:n käytöllä: syyllisyyskysymys... siinä on ytyä -ja tässä lauseessa viisitoista y:tä!

Alussa nautin kauniisti soljuvasta Suomesta vain ilmaisena rentoutuskasettina. Yötä päivää. Kyllä rentoutti. Ensimmäinen haaste oli päätellä, mihin jokin sana loppuu ja mistä seuraava alkaa. Päläpäläpälpäläpäpäpää... Ottaessani ensiaskeleeni suomeksi huomasin, että leukahan siitä tuli kipeäksi: Omaa kieltäni, zvvischen zwei Zwetschgenzweigen visertävää Saksaa puhutaan suussa, ei kissaa rääkännyttäkään Suomea syvällä kurkussa. Harjoittelin joka päivä ääntämään silloisen seinänaapurini nimeä: Yrjö Äystö. Kiitos hänen hienon nimensä leukakivut ovat jääneet taakse, ja pystyn nykyään heittämään lonkalta alkukantaisim-matkin karjahdukset.

Rakenteeltaan suomi muistuttaa Legoa. Tuhat pientä palikkaa, jotka kaikki jotenkin sopivat yhteen: puu-puusto, luu-luusto, juu-juusto. Kaikkea voi muunnella vapaasti ja rajattomasti: näyttää, näytättää, näyttäytyä, näyttäytyttää, näyttäytyttäytyä, näyttäy-tyttäytyttää... kaunista ja käytännöllistä. Kerran seisoin kaverin kanssa helsinkiläisessä yökerhossa, ja etsimme paitsi elämämme naisia ja lohtua lasista, myös ajanvietteeksi sellaisia Suomen sanoja, joissa esiintyy mahdollisimman monta peräkkäistä kaksoiskirjainta. Löysimme sellaisen, jossa niitä on kahdeksan! Valitettavasti en muista sanaa, en yökerhon, enkä kaverin nimeä, enkä edes paljonko hän jäi minulle velkaa

- mutta muistan kilvassa kakkossijalle jääneen sanan 'päätteellään' - onhan siinä sentään viisi. Ja jos oikein muistan, sovimme sen kaverin kanssa sinä yönä myös, että äidinkieli on tärkeämpi kuin isänmaa, koska äidistään melkein jokainen voi olla kohtalaisen varma.

"It looks as if he/she pretends to be asleep". Kymmenen sanaa. Sama suomeksi kahdella: Lienee nukkuvinaan (tai: Nukkuneeko tuo?). Äärimmäisen säästeliäs kieli. Jokainen sana tarkoittaa niin paljon, ettei niitpaltartte. Suomi on läpikotaisin tasa-arvoinen kieli. Maistelkaa itse: nai-da, nai-nen. Olen naimisissa

- Ovatko hyvätkin naimiset? Rivo, rehellinen ja looginen tapa ilmaista tunteet ja tarpeet, suorastaan bio-looginen. Jos tarkkoja ollaan, suomen kieliä on kaksi. En nyt tarkoita tässä maassa säilynyttä ihastuttavaa renessanssiruotsia, vaan sitä, että moottoripyörätakki on todellisuudessa prätkärotsi, "Anteeksi kuinka" on "Tä?" ja bussi on nysse, dösä tai sitten sama turuks. Hymyilyttää vieläkin, kun istun tak-sissa, tilaan pitsaa tai muistelen millaista oli harrastaa sek-siä. Söpö kieli.

Köyhän, neljän sijamuodon kielikulttuurin kasvatille suomen kielioppi on tajuntaa räjäyttävää kamaa: nomina-, gene-, da- ja akkusa-, siinä oli ennen kaikki -tiivini. Nyt pystyn tulemaan joksikuksi, maksamaan hinnan veroineen, kävelemään paljain jaloin ja olemaan muitta mutkitta muina miehinä. Tuhansien Järvisten kielioppi. Kaikkein paras on kuitenkin partitiivi. Se avaa ihan uusia ulottuvuuksia. Kieli on tapa hahmottaa ympäristöä, pilkkoa se suuhun ja ajatuksiin sopiviksi paloiksi. Suomi havaitsee hiuksenhienoja eroja, jotka jäävät muilta huomaamatta. Pysykäämme tyylittömyydelle (4 y:tä!) uskollisina ja käyttäkäämme vanhaa tuttua esimerkkiverbiä: Minä nain sinua (siinä siis jää osia naimattakin) - minä nain sinut (koko lailla, loppuun asti, yksiselitteisesti). En tiedä, kuinka moni ulkomaalaisparka on jäänyt tänne loukkuun partitiivin takia, varsinkin kun kieltäytyminenkin on suomeksi vaativa operaatio. Negaatio on verbi, joka taipuu niin että natisee: en, et, ei, emme, ette, eivät... Ei-tte sen todella vaikeaksi.

Ja mitä hyötyä ulkomaalaiselle sitten Suomen taidosta on? Sehän on selvä: Hän pystyy nauttimaan maailman hienoimmista munan... eikun sananmuunnoksista ja palindromeista: Allu, taas sulaa jää, Lenin elää ja alus saa tulla!


Sitkeästi joustamaton

Olen varma, että jos kysyisit sadalta suomalaiselta, mikä heistä tekee niin erityisiä, ainakin puolet mainitsisi asian nimeltä sisu.

Sisu on jotain, josta suomalaiset ovat hyvin ylpeitä. Sen mukaan on nimetty ainakin yksi automerkki ja kurkkupastillisarja.

Sisu on Suomen kielen avainsanastoa. Sitä on todella vaikea kääntää: stamina, balls, putting-up with something, toughness, gritting your teeth... siihen malliin, ehkä.

Sisu on taikaa. Se on voima, joka ottaa valtaansa ja ryydittää kantajansa ylittämään inhimillisen suorituskyvyn rajat.

Se ei ole aggressiivinen, vaan melko passiivinen ja sisäänpäin kääntynyt asia: Suomalaiset eivät pidä tapanaan hyökkäillä muihin maihin (paitsi tietysti humalapäissään), mutta he ovat hurjimpia puolustajia, mitä kuvitella saattaa.

Kysypä satavuotiaalta suomalaiselta miten hän sen teki, ja hän vastaa: "Sisulla". Kysy, kuinka suomalaiset selvisivät toisesta maailmansodasta jotakuinkin vahingoittaja he mainitsevat sisun (ehkä se johtui myös siitä, että he onnistuivat vaihtamaan puolta juuri ennen sodan päättymistä...). Kysy heiltä, miksi joku vapaaehtoisesti hiihtäisi 50 kilometriä sunnuntai-iltapäivä-nä miinus kolmessakymmenessä asteessa - sisuhan se heidät siihen ajaa.

Sisu on sitä, että vietetään koko kesä metsässä kaatosateessa nauttien joka sekunnista. Sisu on sitä, että maksetaan viisi euroa kotimaisesta kurkusta, joka kasvatettiin äärimmäisissä olosuhteissa ja jolla turvataan maanmiesten työpaikat arktisella vyöhykkeellä. Sisu on kaatumista turvalleen 10 000 metrin olympiafinaalin tiimellyksessä -ja tulemista maaliin maailmanen-nätysajassa. Sisulla pysytään saunassa hitusen kauemmin kuin muut, ja pidetään naama tyynesti peruslukemilla.

Sisu on sitä, että asiat tehdään loppuun asti. Ei siksi, että ne olisivat tärkeitä, vaan siksi, että ne pitää perkele tehdä, ja mitäänhän ei perkele jätetä puolitiehen. Ei sillä niin väliä, mitä muut sanovat, jollet hoida hommiasi kunnolla, vaan sillä, mitä itse itsestäsi ajattelet.

Sisu on sitä, että ollaan sitkeitä, muttei jousteta. Se tarkoittaa, että koskaan ei anneta periksi, kehitetään lisäenergiaa, kun tilanne äityy epätoivoiseksi ja tullaan voimakkaammaksi, kun mahdollisuudet hupenevat. Se on kuin turboahdin, joka hyrähtää käyntiin menon käydessä kuoppaiseksi. Herättääksesi sen suomalaiset tulee ahdistaa selkä seinää vasten ja pakottaa heidät toivottomaan asemaan. Ensin he menevät ihan valkoisiksi ja hiljaisiksi. Sitten he pumppaavat itsensä täyteen tuota myyttistä voimaa, joka saa heidät sietämään sietämättömän, kestämään kestämättömän ja jaksamaan mahdottoman.

Jos olet luonteeltasi aggressiivinen, kokeile sisun käytännön sovellusta. Haasta riitaa suomalaisen kanssa ja mäiski häntä tunteja - todennäköisesti hän ei hievahdakaan paikoiltaan, vaan vain tuijottaa sinua tuima hymynkare huulillaan. Ja kun rystysesi lopulta ovat hellinä, etkä enää jaksa nostaa nyrkkejäsi, hän toteaa: "Siitäs sait!" Se on sisua.



Ja Jumala loi miehen

.. .When God created man, she was only kidding. Lause ei käänny suomeksi, sillä yksi hän-sana kattaa molemmat sukupuolet. Harmin paikka, Suomen tytöt rakastaisivat sitä. Hehän sen kaapin paikan määräävät.

Suomi on matriarkaalinen yhteiskunta. Suomen naiset saivat äänioikeuden ensimmäisten joukossa maailmassa, ja myös käyttävät sitä: heillä on naispresidentti ja pääministerinäkin on ollut nainen. Puolet kansanedustajista on naisia. Valtaosa korkeakoulututkinnon suorittaneista on naisia. Lista jatkuu...

No mikä sitten suomalaisissa naisissa on niin erityistä? Hirsimökeissä he perinteisesti kontrolloivat kaikkea: lapsia, eläimiä, ruokaa, vaatetusta, puhtau-denpitoa - ja miehiä. Miehet huolehtivat ulkotöistä. Se oli järkevä tapa jakaa työt arktisessa ja harvaan asutussa maassa.



Suomen naiset käsittelevät miehiä tottuneesti. Mutta feministejä he eivät ole. Eikä ole ikinä tarvinnutkaan olla, sillä heidän naisellinen auktoriteettinsa ei ole taistelun vaan luontaisen kasvuprosessin tulos. Oli niin tai näin: he eivät tosiaan ole mitään avuttomia olentoja, mutta pitävät miehiä sellaisina.

Heitä on helppo miellyttää. Avaa vain naiselle ravintolan ovi, niin hän on otettu. Pidä yllä henkevää keskustelua ennen rakastelua, sen aikana ja vielä sen jälkeenkin, niin hän rakastuu sinuun. Jätä työsi ja jää kotiin hänen lastensa kanssa, ja hän menee naimisiin kanssasi.

Ole kaikesta huolimatta varovainen: Älä yritä hurmata suomalaisnaisia ulkonäölläsi tai käytöstavoilla. He lakkaavat luottamasta sinuun, jos kiinnität heihin liikaa huomiota. Muista olla välillä yrmeä ja äksy. Älä kutsu heitä kauniiksi, se on nimittäin epäilyttävää. Kehu heitä älykkäiksi ja voimakkaiksi, sillä sen he osaavat ottaa vastaan.

Miehistään suomalaisnaiset valittavat usein: "Ne eivät puhu eivätkä pussaa." Suomen miehet luultavasti jo sata vuotta sitten totesivat, ettei kinastelu auta. Ja

kellä nyt on aikaa pussata, kun pitää tiskata?

Suomi on stressiherkkien ja päättämättömien miesten potentiaalinen paratiisi. Täällä kun voi ottaa rennosti ja antautua älykkään, voimakastahtoisen naisen hellään huomaan: hän huolehtii urastasi, pankki- ja uskonasioistasi, treenaamisestasi, kolesterolitasostasi ja lopettaa tupakointisi. Sinun ei muuta tarvitse kuin päästää irti, rentoutua kaikessa rauhassa tulevan anopin kesämökillä ja opetella nauttimaan tästä kaikesta. Nauttiminen on kuin onkin se vaikein osuus. Avio-eroprosentti on Suomessa vankat viisikymmentä. Mutta vaikka asiat menisivät päin honkia, pelko pois - eivät vain suomen naiset, vaan myös avioerolainsää-dökset ovat erinomaisia. Koska" kouluttamattomia kotirouvia ei ole, on eroaminen suhteellisen helppoa ja reilua. Maksat lapsistasi, mutta ex-vaimon lomamatkoista sinun ei tarvitse huolehtia. Sitä paitsi hänellä todennäköisesti on parempi työ kuin sinulla.

Toki tällaisessa systeemissä on vaaransa. Parinkymmenen vuoden kuluttua kaikki Suomen miehet ovat työttömiä alkoholisteja ja työpaikat ovat kaikki naisten miehittämiä...

Suomalaiset naiset ovat vahvoja, mutteivät julmia. Esimerkki: työssä he saavat vähemmän palkkaa kuin miespuoliset kollegansa. Mikä mukava pikku ele, ja ihan järkeen käypä: miesten elinajan odote on seitsemisen vuotta naisia lyhyempi, joten naiset viettävät pitemmän aikaa eläkkeistään nauttien. Kun naisille maksetaan vähän vähemmän palkkaa aktiivisten työvuosien aikana, tämä epäsuhtaisuus tasautuu. Kiitos vain, arvon naiset, sitä voi jo kutsua reiluksi peliksi!
Ei tervettä päivää

Suomi on käynyt useita sotia. Suomalaisten piti todistaa rohkeutensa ja sisunsa venäläisille, ruotsalaisille ja saksalaisille, jopa toisilleen - valitettavasti he eivät vain koskaan onnistuneet selviytymään kahakoista voittajina. Tämä voitokkaan sotahistorian puute on todennäköinen syy siihen, että urheilu on täällä niin tärkeää. Urheilu on keino kompensoida alituisen uhrin asemassa oloa historian saatossa. Kahden maan välinen Suomi-Ruotsi-maaottelu järjestetään vuosittain. Koska nykyään on mahdotonta aloittaa sotilaallista hyökkäystä naapurivaltiota vastaan, taistelu on käytävä yleisurheiluareenalla - mutta siihen suhtaudutaan samalla vakavuudella kuin oikeaan sotaan.

Suomalaiset pelkäävät kovasti, että maailma saattaisi unohtaa heidät. Sen takia Suomi on "nostettava maailmankartalle" yhä uudestaan ja uudestaan, ja se tapahtuu mitaleita voittamalla. Vain viiden miljoonan asukkaan maaksi Suomi on tuottanut uskomattomat määrät kansainvälisesti menestyneitä urheilijoita. Isät vääntäytyvät väkipakolla vuoteistaan kahdeksalta sunnuntaiaamuisin ajaakseen jälkikasvunsa urhei-lutreeneihin. Sanomalehdet, televisio ja radiokanavat tulvivat urheilu-uutisia. Urheilijoille, jotka kotiutuvat kansainvälisistä kilpailuista kirkas mitali kaulassaan, syydetään tontteja, taloja, autoja ja muita lahjoja, joskus he saavat jopa pienen monumentin paikallisen ostoskeskuksen eteen. Urheilijat eivät Suomessa nosta kovinkaan korkeaa palkkaa - niin kuin ei juuri kukaan muukaan - mutta urheilumenestys avaa ovia: Monet kansanedustajista ovat ex-urheilijoita. Urheilullinen menneisyys on parempi pätevyystodistus kuin asianmukainen koulutus. Paras esimerkki tästä on Urho Kekkonen, Suomen entinen korkeushyppymestari - ja Suomen entinen presidentti.



Entä missä lajeissa suomalaisurheilijat sitten menestyvät? No pääasiassa kaikissa sellaisissa, jotka vaativat roppakaupalla yksinäistä vihaaja pelottomuutta: Viritetyn auton ajaminen aution metsän läpi kuolettavalla nopeudella on asia, jossa suomalaiset ovat aina olleet hyviä. Mäkihyppy on toinen. Suomi on tuottanut mestareita formula ykkösissä, nopeuslaskussa, murtomaahiihdossa, pitkän matkan juoksussa, soudussa - missä vain, mikä lähestulkoon tappaa ja minkä voi tehdä yksin. Tiimityötä ja kommunikointia vaativat lajit ovat paljon vaativampia suomalaiselle mielenlaadulle, ja kun jääkiekkomaajoukkue hävisi Ruotsille MM-kisojen puolivälierissä 6-5 (5-1 johtoaseman jälkeen!!!), itsemurhatilastoihin kohosi piiklci.

Suomen kielen sana urheilu on läheistä sukua rohkeudelle ja sankaruudelle: urheilu, urhea, urhoollisuus... Se sisältää kamppailua, itsensä voittamista ja peräänantamattomuutta kaikissa tilanteissa. Ei ole niinkään väliä miten sen tekee, tärkeämpää on suhtautua asiaan kuolemanvakavasti. Jollet ole hyvä missään ison rahan lajissa, voit aina kokeilla uraa kyykässä (keilataan puuklapeilla), suunnistuksessa (juostaan ympäriinsä metsässä ja yritetään olla eksymättä), saappaanheitossa (nakellaan kumisaappaita) tai akankan-nossa (kanniskellaan paksua vaimoa reppuselässä).

Suomalaiset uskoivat vuositolkulla, että heidän urheilijansa ovat puhtaita, ja että lukuisat voitot olivat rasvattoman maidon eivätkä steroidien aikaansaannosta. Mutta valitettavasti doping on löytänyt tiensä tännekin. Kuuluisa suomalainen sisu ei yksin riitä, vaan tarvitaan vähän tohtorin apua. Kun suomalainen urheilija jää kiinni ja joutuu luovuttamaan mitalinsa takaisin, hänestä tulee kansallisen häpeän ja vihan kohde. Ovela tapa viedä Suomi maailmankartalle voisi olla se, että löydetään uusia, jälkiä jättämättömiä tapoja kohentaa urheilijan suorituskykyä. Sanotaanhan eräässä suomalaisessa sananlaskussakin, että "urheilija ei tervettä päivää näe".


CUISINE FlNLANDAISE

Hernekeitto on metsiä ja lakeuksia valppaana samoavan Suomen armeijan perusruokaa. Eräs Ruotsin kuninkaista pakotti aikoinaan sotilaansa syömään sitä kerran viikossa (torstaisin) estääkseen puutostauteja. Hernekeitto on lämmintä, miehekästä ja lisää joukkojen yhteishenkeä sekä aggressiivisuutta.

Loimulohi

1. Pyydystä lohi.

2. Naulaa lohi puunkappaleelle.

3. Viritä tuli.



4. Aseta puunpala kaloineen pystyasentoon tulen läheisyyteen.

5. Odota, kunnes lohi näyttää ja tuoksuu hyvältä.

6. Myy lohi kahdeksalla eurolla parkkipaikalla järven kupeessa.

Pääsiäisruoka, joka näyttää p*lta (Mämmi) Tätä myydään pahvituokkosissa lähes kaikkialla Suomessa. Sisältää sokeria, maltaita ja mahdollisesti jotain muutakin. Maistuu mukiinmenevältä, mutta näyttää siksi paljon p*lta, ettei sitä ole kovinkaan hauska syödä. Olen kuullut, että kerman lorauttaminen päälle auttaa.

Lihapullat

Suosittu ruokalaji monissa eri yhteyksissä lastenjuhlista häihin ja hautajaisiin. Hyvin laajalle levinnyt kouluruoka niin ikään.

liian vähän jauhelihaa liikaa korppujauhoja jonkin verran suolaa, pippuria ja vettä

Sekoita korppujauhot ja jauheliha sekä suola, pippuri ja tilkka vettä. Pyörittele pallosiksi ja paista. Tarjoile runsaan ketsupin, ranskalaisten ja rakkauden kera.

Kilju (halvimmat mahdolliset kännit)

2,5 kg sokeria

4,51 lämmintä vettä

1/2palaa hiivaa

Kaada kaikki ainesosat viiden litran muovikanisteriin. Sekoita huolellisesti. Laita lämpimään paikkaan 10-14 päiväksi. Tasaa paine säännöllisesti. Juo, jos on ihan pakko.

Salmiakki

Ulkomaisissa seuroissa pelaavat suomalaiset jääkiekkoilijat nimeävät usein salmiakin asiaksi, jota he Suomesta eniten kaipaavat. Kyse lienee jonkinlaisesta sponsorisopimuksesta. Oli niin tai näin, salmiakkia myydään joka kioskissa, ja se on virallinen resepti suomalaisen koti-ikävään. Kohdatessasi suomalaisen jossain syrjäisessä maailmankolkassa tarjoa hänelle vähän salmiakkia, ja sinulla on uusi ystävä. Salmiakkia muuten saadaan yhdistämällä ammoniakkia ja suolahappoa. Nam!

Karjalanpiirakka

Vaivaa harmahtava taikina ruisjauhoista, suolasta ja vedestä.

Siivuta ja kaulitse kämmenen kokoisiksi pyörylöiksi. Läiskäise keskelle lusikallinen riisipuuroa ja taittele ovaalinmuotoisiksi piirakoiksi.

Rypytä piiraiden reunat näyttämään ikääntyvältä karjalaiselta vaginalta. Paista kuumassa uunissa. Liukasta voisulalla, tarjoile kuumana.

Koskenkorva

vetää vertoja äidinmaidolle: korvaamaton juoma suomalaisille. Nimi tullee siitä että muutaman paukun jälkeen olo on kuin laskisi koskea tynnyrissä. Nautitaan taskulämpimänä, huonossa seurassa ja puukko valmiiksi kädessä.

  1   2   3   4


База данных защищена авторским правом ©shkola.of.by 2016
звярнуцца да адміністрацыі

    Галоўная старонка